Vesterinen Yhtyeineen

ūüēí 00:00ūüďćTeltta

Vesterinen Yhtyeineen on tätä nykyä kymmenhenkinen kokoonpano, jonka musiikillinen kirjo on kerrassaan laaja. Sumeilematon tutkimusmatkailu, milloin Ennio Morriconen kartoittamilla lännenmailla, milloin slaavilaisen synkkyyden kehdoissa ja toisaalla taas ruotsalaisen positiivisuuden boolimaljoilla, on tuottanut lukuisia radiohittejä ja sykähdyttäviä lauluja. Samoin on lyriikoiden laita. Niissä ei säästellä tunteita. Iloja ja suruja käydään läpi paikoin hyvinkin mustan huumorin ryydittäminä. Yhtye on kymmenen vuoden aikana löytänyt omaleimaisen ja hienon äänen, joka innostaa yhä uusia ihmisiä ammentamaan orkesterin musiikista.

Hurjaa keikkasuosiota nauttiva Vesterinen Yhtyeineen on julkaissut urallaan kuusi studioalbumia, yhden kokoelmalevyn ja yhden livelevyn. B√§ndin edellinen albumi ‚ÄĚFaaraoiden aika‚ÄĚ n√§ki p√§iv√§nvalon maaliskuussa 2019. Albumi ja sit√§ seurannut kiertue ovat olleet menestys, mink√§ johdosta yhtye on saanut kiert√§√§ soittamassa loppuunmyydyille konserttisaleille ja klubeille. B√§ndin tunnetuimpia kappaleita ovat Kukaan ei koskaan, Tummilla teill√§, Onnellinen mies, Faija k√§ytt√§√§ napapaitaa, Intiaanit, ja Mit√§ tapahtui Hokkasen Timolle?